2010/04/19

Match Show Eräeläimen parkkipaikalla.

Oltiin tänään siis Suomen Saksanpystykorvaharrastajien järjestämissä match showssa, Halikossa Eräeläimen parkkipaikalla. Perillä oltiin aika ajoissa, äiti pääsi toiseen arvostelu ryhmään. Junor Handleria ei tällä kertaa ollut, joten osallistuttiin Manun kanssa Koira&Lapsi -luokkaan. Ja äiti osallistui Manun kanssa pieniin koiriin.

K&L -luokassa oli aika vähän porukkaa, olisiko ollut 6 kpl. Manu esiintyi ihan kivasti, piti häntääkin ylhäällä itse ihmeen hyvin. Poika antoi tuomari katsoa hampaat, ja oli muutenkin tosi kiva tuomarille :) Juokseminen ei tosin mennyt niin hyvin, Manu sinkoili ympäri-ämpäri ja haukahtikin pariin kertaan... Tultiin siis Manun kanssa viidenneksi 6 koirasta.

Äiti kisasi Manun kanssa pienissä koirissa, toisena, ja kehässä oli kaksi koiraa. Manu esiintyi oikein mallikkaasti, mutta haukkui pariin kertaa. Pöydällä ollessa Manu seisoi kiitettävästi, antoi tuomarin katsoa hampaat ja muutenkin roplata. Manu sai sinisen nauhan, joka oli tosin arvattavissakin, sillä toinen koira meni kyllä aika pajon hienommin. Sinisten kehässä Manu meni ja seisoi todella kivasti.
Manu jopa sijoittui neljän parhaan joukkoon, kolmanneksi :) Tuloksena siis SIN3. Olen kyllä tyytyväinen Manuun, oli nimittäin ahdas paikka ja koiria meni ihan Manua hipoen ohi, ja loppua kohden poikaa ei kiinnostanut laisinkaan.

Tässä joitain kuvia, loput löytyvät täältä.






























2010/04/15

Eukanuba Puppy Show 24.07 -09

Lisäilen aluksi vähän vanhoja, tärkeimpiä tapahtumia.
-----------------------------------------

Manun ensimmäinen näyttely käytiin pääkaupungissa eli Helsingissä, Tuomarinkylässä. Hiukan jännitti ensimmäinen esiintyminen, koska Manun kanssa ei vielä näyttelyissä ole käyty, emmekä olleet kotona oikein harjoitelleet kunnolla.

Beaglejä oli saapunut näyttelyyn harmittavan vähän, vain kolme kappaletta, joista kaksi oli uroksia ja yksi naaras. Manu esiintyi erinomaisesti ja seisoi pöydällä tuomarin roplattavana oikein hienosti, yhtään ei poika laittanut vastaan. Myös liikkuminen sujui hyvin. Manu sai arvosanaksi hyvä, tullen sillä toiseksi.

Tuomari
Marja Salmisen arvio Manusta:
"Kookas voimakas uros. Hyvät mittasuhteet. Niukka otsapenger. Hyvin avonaiset silmäluomet. Hyvä kaula & runko. Vahva luusto. Hyvä häntä, joka voisi olla hieman ylemäs kiinnittynyt. Hyvin kulmautunut. Liikkuu & esiintyy hyvin. Hyvä tempperamentti ja käytös."

Sitten parhaita kuvia, ja muut löytyvät täältä.

Uusi blogi!

Tervetuloa Manun blogiin!

Olen jo pitkään miettinyt meille omaa blogia ja nyt sain vihdoin sellaisen rakentamisen aloitettua. Meillä on joskus aikaisemmin ollut blogi, mutta se ei oikein ollut toimiva, joten sen käyttö näin ollen lopetettiin kokonaan. Toivottavasti tämä nyt olisi parempi ja voitaisiin jatkaa tällä. Kuvia teksteihin laitan aina pari parasta, mutta loppuja voi aina katsella täältä.

Kiitokset tästä blogista blogger.com:lle! Blogin ulkoasun pohja on Bloggerin ns. valmisulkoasu, mutta sen kaikki muokkaukset olen tehnyt täysin itse.

Toivottavasti tämä olisi nyt hyvä blogi ja ihmiset löytäisivät tiensä tänne lukemaan meidän kuulumisiamme. Katsotaan, miten käy. ;)