Hyppyrata Liedossa

 Videosta kiitos kaunis äidille! :--)

Mä niin diggasin tuota kisapaikkaa! Ihana lämmin, mattopohjainen halli, jossa oli myös reilusti tilaa hengailla. Pitääpä ensi talvena tehdä useampikin kisareissu sinne suuntaan, jos vaan kyydin saan. Fiilis radalle lähtiessä oli kovin mukava, vaikkakin hieman jännittynyt. Manu hieman räksytteli ja piippaili, mutta eikun luurit korville, niin ei niin kovasti käy ärsyttämään :D Hiljaa se ei kuitenkaan osaa olla, vaikka kuinka äksyilen ja käsken..

Rata tuntui rataantutustumisessa kovin kaamealta. Ja olin jo aivan varma että ollaan ihan väärässä paikassa. Myönnän, olin aluksi ihan hukassa, mutta kyllä sieltä ne suunnitelmat löytyi ja pääosin jopa toimi!

Ensimmäiset esteet muurin jälkeiselle takaakierrolle asti sujuivat ongelmitta, ja meinasin järkyttyä kun beaglesta löytyi vauhtia. Manu poimi esteet mukavasti, vaikka en juossutkaan aivan vieressä. Takaakierrot olivat radalla aikamoisia kompastuskiviä, joita pitää tulevaisuudessa ahkerasti treenata. Eniten päänvaivaa aiheutti kuiten pussi. Luulin että pusseja on vain virallisissa, mutta luuloni eivät näköjään osuneet oikeaan. Lähdin radalle sillä mielellä että kyllä se M sinne menee kun vain tarpeeksi kannustan. Toisin kävi, ohjasin Manun pussiin ja hetken jo luulin että kyllä se sieltä tulee. Siinä vaiheessa kun beaglen pää tuli näkyviin pussin väärästä päästä, ohjasin Manu uudelleen pussiin ja autoin koiraa hieman nostamalla pussin suuta. Tässä vaiheessa en enää jaksanut välittää virhepisteistä, joten palkkasin nakinpalalla siinä heti pussin jälkeen. Halusin jättää koiralle positiivisen mielikuvan pussista, olihan tämä sentään Manun ensimmäinen kerta tuossa hurjan pelottavassa umpikujassa :---)

Loppurata sujui hyvin vaikka munasinkin putken jälkeisen takaakierron.

Mutta tästä päivästä jäi kerrassaan hyvä fiilis, ja haluan mahdollisimman pian uudestaan. Okei, näin ajattelin autossa ennen traagista onnettomuutta. Jäätiin Manun kanssa pari sataa metriä ennen kotia pois auton kyydistä. Ja enkö minä tottakai siinä matkalla kompastu, ja lennä rähmälleni. Siinä samassa onnistui olkapääkin lähteä pois paikoiltaan. Asiaa ei auttanut yhtään se että M oli omasta mielestään nälkäkuoleman partaalla, ja sen takia haukkui ja veti kohti kotia... Tänään käytiin sairaalassa, ja hiekkapussin avulla se on taas paikoillaan. Tällä hetkellä vasemmassa kädessäni on jonkunnäköinen side. Ja nyt voinkin sitten sanoa hei heit kuuden viikon agilityille ja muille harrastuksille.

Mölliagility Liedossa

Mölliagility Liedossa 5.4.2011 from Kata on Vimeo.

Videosta ja henkisestä tuesta suuri kiitos Sonjalle!

Tänään olimme Manun kanssa mölliagilitykisoissa. Oltiin ihan tosi tosi ajoissa, joten nähtiin kaikki koirat maxista miniin. 

Hypittiin sitten Manun kanssa toista kertaa ikinä kokonaisen radan verran mediesteitä. Ensimmäinen kerta oli eilen aksatreeneissä. Möllien radalta puuttui  rengas, keinu ja kepit, joten rata tuntui hämmästyttävän orvolta; Etenkin keppien puutteen takia. Startattiin Manun kanssa siinä keskivaiheilla radalle ja lähes viime hetkiin asti pysyteltiin syrjemmässä seisoskelemassa, koska Manu tuppaa vain karjua, kun se näkee muiden koirien agiliitävän. Paria edellistä koiraa tultiin katsomaan kyllä aivan lähtöalueen tuntumaan ja avasihan se beagle siinäkin vähän suutansa huutaakseen, mutta pysyi yllättävän hiljaa kun vähän yritin namilla saada pysymään hiljaisena. 

Lähtöalueelle Manua istuttaessani ei sitä enää kiinnostaneet namit ja tyyppi vain tuijotti maanisesti edessä aukenevaa agilityrataa. Sanoin aika painokkaasti paikka, kun kävelin ensimmäisen esteen taakse. Ja joo, eihän tuollaisessa uudessa paikassa kiinnosta jäädä istumaan ja odottamaan, vaan Manu päätti lähteä tutkimaan lähistölle. Kutsuin sitten Manua ja lähdettiin lennosta, joka oli suunnitelma B. Kontakteja ei tehty ihan niinkuin treeneissä, kun Manulla meni miten meni ja mulla aivot oli autossa, mutta ei me niiden pintojen yli hypittykään eli ei paha. Rataa en sen kummemmin nyt selosta, koska se on kyllä videoituna tuossa tekstin yläpuolella (videosta tosin puuttuu kolme ensimmäistä estettä jotka olivat järjestyksessä hyppy-putki-a). No, kuitenkin. Tehtiin vain yksi virhe, josta saammekin sitten syyttää upeaa ohjaustani putkelle. M meni putkeen väärästä päästä, mutta se hänelle sallittakoon. Muuten meidän suoritus oli suureksi hämmästyksekseni mainio, joskaan ei mitenkään hämmästyttävän nopea. Varmistelin kauheasti ja tein kaikkea muuta kummallista, ja se riitti tällä kertaa kymmenenteen sijaan neljästätoista.

Niin ja siis möllikisoihin lähdettiin testailemaan sitä, kuinka Manu suhtautuu agilityn kisatilanteeseen ja kykeneekö se tekemään töitä kanssani. Ei ollut mitään suurempia ongelmia. Manu oli ihan fiilareissaan ja se tuntuu nykyään palkkautuvan loistavasti jo siitä, että se saa hyppiä niitä esteitä. Ihan hyvin pysyi kyllä kuulolla, vaikka ihan lähtöalueelle asti sen korvat olikin jossain hukassa. Ja vielä, erityisesti olen ylpeä siitä ettei tuo possu päättänyt juosta suoraan jonnekin moikkaamaan ihmisiä. Olen todella ylpeä tuosta kuolaavasta korvakoirasta. 

Ensi viikolla otetaan uudestaan Liedossa ATT-hallissa. Ensi viikon rata on hyppyrata, joten siinä ei tarvitse kontakteja stressata. Kaikesta jännityksestä huolimatta on noi kyllä tosi hauskoja kokemuksia! Ja jos tällä mallilla jatketaan niin aijon rampata koko kesän agiepiksissä, ja tiedä jos vaikka virallisiin eksyttäisiin :---D

Korvat takana, elämä edessä

Manun aksat oli aivan mahtavat tänään! Se kyyristyy keinulla sellaiseen kumarrus asentoon kun se muistaa että ai hups, tää oli tää. Pitäisi joskus ottaa todisteaineistoa :--D Ja A:llekaan Manu ei jäänyt patsastelemaan vaan tuli nätisti alas. Intoa ja vauhtia riitti, ja keskittymiskykykin oli tullut tällä kertaa mukaan. Otettiin rata ensimmäisellä kerralla osissa, että vauhti kasvaa. Toisella kerralla meni puhtaasti ja sen verran upeasti että otettiin toisenkin kerran. 

Ja pitää vielä hehkuttaa erityisesti niitä keppejä! Se menee ne nykyään ihan mielettömän upeasti ja näppärästi kun ohjailen sitä hiukan. Vielä kun tuolta takapihalta sulaisi noi parin kymmenen sentin lumikasat pois, niin voitaisiin keppejä treenata muutenkin. 

Manu totteli ohjausta hyvin ja sain kokeiltua uusia ohjaustekniikoita. Tällä kertaa opeteltiin Manun kanssa tekniikkaa nimeltä takaaleikkaus. Oli kiva päästä kokeilemaan sitä radalla ja suureksi yllätykseni en munannut sitä ihan täydellisesti, vaan se jopa onnistui pari kertaa :---) Siitä olis kyllä oikeasti hyötyä jos sellainen mölleihin joskus tulisi..

Meidän aksa-paksat on kyllä olleet kieltämättä tosi kivoja ja sujuvia. Tai kivaahan se on aina, mutta että vielä sujuvaaksi niin JES, kummallakin! 
 

Toissa päivänä sain loistoajatuksen - tai siltä se aikankin silloin tuntui. Päätin että menemme Manun kanssa kokeilemaan onneamme 5.4. eli huomenna Royal Canin Areenalle, Lietoon agilityepiksiin ja 14.5. ATT-halliin, Lietoon epiksiin. Muistelin viime kesän möllejä ja sitä kuinka hauskaa meillä radalla oli, vaikka tulimme viimeisiksi ja söhläsimme runsaasti. Se oli ikimuistoinen kokemus, ja haluaisin niitä lisää joten huomenna on näytönpaikka. Kuluneen vuoden aikana Manu on kehittynyt rutkasti positiiviseen suuntaan agilityyn nähden. Katsotaan miten M kestää häiriötä ja buffetin hurmaavia tuoksuja. Näiden tämän päiväisten treenien perusteella huomiset epiksetkin pitäisi sujua kuin vettä vain. Ja uskokaa pois, ryntään illalla kirjoittamaan tekstin mölleistä, ja siitä kuinka mahdollisesti nolasimme itsemme :---D Myös videomateriaalia on tulossa, ystäväni lupasi lähteä henkiseksi tueksi ja kuvaamaan!

Näin ohimennen muuten; Otsikoiden keksiminen blogikirjoituksiin on toisinaan niin hankalaa. Tälläkin kertaa pää löi kerrassaan tyhjää otsikkorivin kohdalla..

Hilpeää huhtikuuta ja aprillipäivää!

Oikein, oikein hauskaa aprillipäivää ja alkavaa huhtikuuta kaikille blogin lukijoille! Tänään olenkin onnistunut paria ihmistä huijaamaan oikein kunnolla :---) Kesää päin mennään kokoajan ja vaikka olenkin talvi-ihminen, niin pakko myöntää että ihan mukavaa että tulee kesä. Olen jo kyllästynyt pukemaan kaikki kaapista löytyvät kerrastot päälle, vain huomatakseen bussipysäkillä seistessään, että kerroksia olisi pitänyt olla vielä pari lisää. Sama pätee beaglen kanssa seikkaillessa milloin missäkin. Metsässä kengät on täynnä lunta ja peilijäisellä asfaltilla saa pelätä koko ajan häntäluunsa ja muiden puolesta. Muutenkin elämä on kesällä paljon leppoisampaa ilman koulua. 

Muita kesää odottavia immeisiä?