Metsälenkki

Pikkuhurtat reippailevat syksyisessä luonnossa. Manu viipottaa menemään omia polkujaan, ja unohtaa välillä korvansa lähimpään puskaan. Hertta on vain oma iloinen hölmöhkö itsensä. Sen mielestä on kivaa, kun lenkkeillään yhdessä. 

Oltiin siis Sonjan ja Hertta lagoton kanssa puolentoista tunnin metsäretkellä. Maanantaina yhden aikaan ei näkynyt ristinsieluakaan, yleensä lenkkeilijöitä kuhisevassa, lähimetsässä. Pystyin siis päästämään Manun turvallisin mielin irti. Muutama juoksija tuli vastan, mutta niistä selvittiin ilman sen kummempia tapaturmia. Kaivoin lenkkiä varten kameranikin kahden sentin pölykerroksen alta ja sekin pääsi pitkän ikuisuuden jälkeen nauttimaan raikkaasta syysilmasta. 


Sitten muutama sana treenauksesta; Ohjatut agitreenit jatkuu joulun jälkeen ja sillon ruvetaan taas treenaan kunnolla ja tavotteellisesti. Joulukuulle ajattelin hommata kuukausikortin Salon Koirahalliin niin voidaan treenailla omassa rauhassa. Me ollaan eletty Manun kanssa koomassa kesästä lähtien ja treenaus on jäänyt oikeastaan nollille. Mutta kyllä me tästä uuteen nousuun. Pitää vaan aikatauluttaa koulu ja koira :D 

Tähän loppuun on vielä ihan pakko hehkuttaa, että tohon ajomatkan päähän meiltä avattiin tänään koirauimala. Ei meidänkään tarvitse täältä takapajulasta lähteä kehä kolmosen sisäpuolelle seikkailemaan. Tästä pääsee Koirauimala Sirifan kotisivuille.

vähän aikaa sitten haaveilin hangista, nyt odotan kevättä

Moi! Me ei jotenkin olla tehty mitään mielenkiintoista, joten eipä ole mitään mielenkiintoista kirjoitettavaakaan. Ja silti sivuilla käy niin monta lukijaa kuukaudessa ja lukijoitakin on jo 12(!) Kiitos <3

Löysin yksi päivä kaappien uumenista naksuttimen. Me ei ikinä olla naksuttelusta innostuttu, mutta nyt en voisi enää ajatellakaan koiran kouluttamista ilman sitä. Aloitettiin ihan alkeista eli naks-nami -toistoa pieniä määriä kerrallaan. Nyt Manu on jo hoksannut sen idean ja häntä alkaa vispata joka kerta kun kaivan naksuttimen esiin. 

Me oltiin Hertta lagoton ja Sonjan kanssa hankikanto lenkillä. Toi sää! Enää ei elohopeakaan laskeudu kun maksimissaan kymmenen asteen paikkeille ja aurinko paistaa. Se paistaa nyt jo kolmatta päivää peräkkäin. Kyllä koirienkin kelpaa! :--) 

(Koeviikko. Heti nousee bloginpäivitysintokin potenssiin tuhat!)

Rakas treenipäiväkirja,

Tänään koeteltiin hieman koiran ja ohjaajan turnauskestävyyttä, kun herätys oli kello kuusi aamulla ja lähtö treeneihin. Matkalta poimittiin Sonja ja Hertta mukaan ja jatkettiin Salon koirahalliin, Meriniittyyn. Takaisinpäin päätettiin kävellä, niin koirat sai kunnon aamulenkin. (Ja ihan vain leijuakseni pakko sanoa, että koirahallilta meille on seitsemän kilometriä. Tämä huippu-urheilija fiilis on huikee! :D) 

Tehtiin yksinkertaista rataa, hypättiin pitkästä aikaa rengasta ja paukuteltiin keinua. Manun kanssa treenien alkupuolisko meni suoraan sanottuna sikailemiseksi! Tyypin korvat tais jäädä hallin ulkopuolelle. Radalle pomppi intomielin ja lähdöstä meinasi jopa varastaa, kun ei oikein malttanut käskyä odottaa. Kun on päästellyt pahimmat höyrynsä ulos, alkaa korvatkin löytyä. Harmi, ettei kisoissa saa tehdä paria harjoituskierrosta ennen varsinaista suoritusta! Loppua kohden Manu oli hommassa hyvin mukana ja kovin innostunut! 

Renkaasta Manu oli mielissään. Ajatteli varmaan, että tästä tienataan ne päivän helpoimmat namit! Tehtiin myös kohtuupaljon takaakiertoja. Manu alkaa olla niissä aika varma; ainakin treenien loppupuolella!

Kontaktelta löysimme päivän ongelman. Puomin alasmenon ohi Manu hyppäsi muutamaankin otteeseen. Yleisesti ottaen meidän kontaktit on sujuneet ilman suurempia ongelmia, joitain epäonnistumisia ja Manun sikailuja lukuunottamatta (Mitä ohjaaja ei näe, sitä ei tapahtunut T: manu.). Joskus olen hiljaa itsekseni miettinyt josko opettaisin Manulle 2on2off-asennon. Pysäyttämään en kuitenkaan halua alkaa, sillä Manun tuntien siitä tulisi turhaa epävarmaa hissuttelua, kun sen kaikki aivokapasiteetti menee takatassujen alasmenolle jättämiseksi. Varmoja kontakteja tavoitellessani näkisin eniten ongelmana meidän treenimäärän. Me treenataan keskimäärin kerran viikossa, mikä on kohtuullisen harvoin. Mitään nopeaa edistymistä tuskin kannattaa odottaa, mutta väliäkö sillä.

Treeneistä jäi Manun kanssa lopulta hyvä fiilis, sillä intoa tosiaankin riitti ja Manu oli oma iloinen itsensä treenien loppuun asti.

puoli vuotta on pitkä aika

Puoli vuotta. Kuusi kuukautta. 26 viikkoa. Enkä edes jaksa laskea kuinka monta päivää on kulunut viimeisimmästä kirjoituksestani tänne. Silloin oli kesä. Nyt on talvi. Kuinka paljon maailma onkaan muuttunut puolessa vuodessa. Vuosikin ehti vaihtua toiseen. Voisin melkeimpä sanoa, että tuossa ajassa olen unohtanut blogin olemassa olon. Miten siinä on edes päässyt käymään niin? Muutaman bloggaamattoman kuukauden jälkeen lukijat ja blogimme vannoutuneet stalkkaajat alkoivat kysellä sekä ahdistella erilaisin kysymyksin kuten 'Miksi blogia ei ole päivitetty?', 'Oletko lopettanut kokonaan bloggaamisen?' tai 'Milloin uusi blogi päivitys?'. Voin vain sanoa, että pienelle ihmiselle tulee järkyttävät paineet tuollaisesta hiostamisesta. Aluksi kysymykset oli helppo kiertää tai vastata vain 'En tiedä!' tai 'Kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä!', mutta viime aikoina seuraajamme ovat käyneet kärsimättömiksi. Minun oli pakko, siis aivan pakko ryhdistäytyä ja koota voiman rippeeni ja kirjoittaa tämä teksti. Ajattelin, että löydän vielä sen sisäisen bloggaajani jonka silloin puoli vuotta sitten kesällä hukkasin ja jatkaa kirjoittamista, jotta lukijamme saisivat unta iltaisin ja syyn elää. ;)

Kevään lajivalikoima ei ole muuttunut sitten viime vuoden. Harrastamme yhä ahkerasti agilityä ja tokoa väännämme kun kummallakin on siihen oikea mieliala. Olen pienessä mielessäni harkinnut agilisenssiä. Onhan se joskus pakko päästää kokeilemaan ja näyttämään taitojaan virallisiin kilpailuihin. Tiedä, jos vaikka meihin iskee kunnolla kisakärpänen, ja vietämme vähäiset vapaat viikonloput ympäri suomea kierrellen aksakisoissa. Okei, ehkä joskus kaukana hamassa tulevaisuudessa. Tokossa tuskin kilpailemme koskaan.

Näyttelyt ovat jääneet kokonaan menneisyyteen, eivätkä ne todennäköisesti koskaan palaa arkipäiviemme ratoksi. Korkeintaan mätsäreihin, jos sinnekään.

Match Show ja makkaraa..

Pitkästä aikaa lähdettiin mätsäröimään, tälläkertaa Agrimarketin pihaan Salon meriniittyyn. Hyvä sää olikin houkuttanut paikalle paljon koiria, loppujen lopuksi niitä oli varmastikin yli 100. Pienien koirien määrä oli myös hyvin suuri, joten saatiin odotella illan aikana paljon. Pienissä meillä oli parina vanha, jo kuulemma kohta eläkeläinen cairnterrieriuros, ja me saatiin punainen nauha. Punaisten kehässä päästiin 8 (?) parhaan joukkoon, mutta sen enempää menestystä ei tälläkertaa tullut. Manu kuitenkin käyttäytyi mallikkaasti ja esiintyi loistavasti, joten tyytyväisiä ollaan.






Oheisohjelmana oli möllitokoa ja makkaransyötikilpailua koirille : ) Manun kanssa emme tokoon tälläkertaa osallistuneet, mutta ajattelin Manulle ns. palkinnoksi että osallistuttaisiin äkkiseltään siihen makkaransyöti kilpailuun : D Säännöt olivat yksinkertaiset; Maassa oli n. 2,5 metriä pitkä laudan pätkä johon oli laitettu tasasin välimatkoin pieniä makkaran palasia, jotka koiran siis oli syötävä mahdollisimman nopeassa ajassa : ) No ajattelin että ompas helppo nakki, kun Manu on niin ahne. Ensimmäisellä kerralla alussa oli hieman hukassa, mutta loppua kohden alkoi ymmärtämään ja kiihdytti tahtia! Aika oli 19 sekuntia joka riitti kolmois sijalle. No hetkenpäästä ajattelin kokeilla vielä toisen ja viimeisen kerran ja aika oli kuulemma ylivoimainen 14 sekuntia joka piti Manun vahvasti ensimmäisellä sijalla : ) Illan päätteeksi kun toko ja mätsäritkin olivat päättyneet, oli aika jakaa oheiskilpailujen palkinnot. Ja ylläri, Manu voitti makkaransyöntikilpailun ennätyksellisellä ajalla 14 sekuntia : DD
Palkinnoksi saimme säkillisen Jahti&Vahti kuivanappuloita, sekä pokaalin ja ruusukkeen!








Lopuksi onnea hienosti pärjänneille pikkunahkiaisille Sandylle (möllitokon voitto) ja Hertalle! Kiitos myös kaikille mukavasta seurasta sekä Sonjalle kuvista ja seurasta. :)

Kaksin on aina kauniimpi

Tänään pidettiin Sonjan ja Hertan kanssa yhteistreenit meidän pihassa. Lähinnä treenattiin kahdenviikon päässä odottavaan mätsäreihin, mutta tulihan siinä hieman tokoiltua, sekä pujoteltua (:

Loppuja kuvia voi katsella täällä.

 

Parasta maailmassa

Meidän beaglen mielestä parasta maailmassa on kaverit. Etenkin kun niiden kanssa saa juosta vapaana. Sellaiset, joissa on vastusta ja joiden kanssa voi riehua ja sitten mennä lepäämään yhteen kasaan. Meidän beagle ei tiedä mitään parempaa, paitsi ruoka ;)

Me opeteltiin uusi temppu. “Give me five”, jossa Manu läppäisee tassulla minun kättä. Eli se on tavallaan tai siis itse asiassa se on kuin antaisi tassua. Hupaisan näköinen. Tarkoitus oli opetella kumartamista, mutta loppujen lopuksi lopputulos oli aivan jotain muuta. Aloitan joskus uudestaan tuon "mission Kumarra". Ehkä huomenna sitten? Tai ensi vuonna? Tai.. ei koskaan?

Tiistaina pihaamme aloitettiin aidan rakennus operaatio, jota jatkui torstaihin, vaikkakin keskiviikkona rakentajia ei näkynyt maillahalmeilla :) Aidattu alue kattaa takapihan, ja osan edestäkin ja tämä kaikki on nyt minun ja Manun agility aluetta. Olen tooodella innoissani :D

Kaiken tämän jälkeen aikaa on ollut myös uimiselle, jos sitä nyt siksi voi kutsua. Tosiaan Manu ns. oppi uimaan juhannuksena mökillä, joten ollaan jatkettu tätä meidän uimis harrastusta lähellä olevalla Koira uimarannalla, jossa kavereitakin riittää.

Ja miten niin olen lomalla ja aikaa on vähän liikaakin päivitellä blogia?