2010/05/24

Agireenit 4/4

Niin eihän se pieni (kaato) sade meitä ole haitannut, eikä kyllä haitannut nytkään. Meillä oli siis agilityreenit, ja sää suosi meitä oikein olantakaa ;)

Jep, siinä oli viimeiset agilityreenit, ainakin tältä kuukaudelta! Tosiaan elokuussa meillä on suunnitteilla mennä taas Aneten pitämälle, tälläiselle samanlaiselle neljän kerran kurssille. Mutta nyt itse tuntiin...
Aloitettiin kertaamalla perjantain mölliradan kolmea estettä. Saatiin vinkkejä ohjaukseen. Kun alkoi sujua lisättiin siihen harjoitukseen putki. Tämän jälkeen oli vuorossa keinu, jota ei olla reeneissä ennen harjoiteltukaan. Manun kanssa ollaan toki menty pari kertaa keinua, ihan vain huvin ja tottumisen vuoksi, joten tämä oli Manulle helppo nakki :) Kun tuota oltiin harjoiteltu jokaisen oppilaan kanssa (3) ruhtinaalliset 5-10 minuuttia, oli aikaa vielä jäljellä n. 10 min. Kulutimme ajan menemällä pikku rataa. Opettajan mukaan rata oli suhteellisen vaativa, sillä etenkin toisen hypyn jälkeen putki ei ollutkaan suoraan nenän edessä vaan sinne piti oikein ohjata, mutta eihän se meitä hidastanut. Manulla sujui hyvin, vaikkakin toiseen putkeen poju ei ensimmäisellä yrityksellä mennytkään... Rata oli suunnilleenkin tälläinen: Putki-hyppy-putki-hyppy-rengas.

Nyt meillä ei ole pitkään aikaan oikein mitään ohjelmaa, joten luvassa on ulkoilua ja löhöilyä. Myös agiliitelyä jatkamme tässä kesän aikana :)

2010/05/21

Suurpiirteistä agilitya

Tänään siis oli ne möllit joita ollaan Manun kanssa odoteltu...
Rata oli kerrassaan helppo. Ensiksi oli hirveät paineet opetella rataa, mutta esteratsastuksessa oppimat niksit radanopetteluun auttoivat agissakin.
Ennen rataa Manu vaikutti suhteellisen innostuneelta ja se kiskoikin lähtöalueelle. Jätin sen istumaan ja kävelin toiselle esteelle. Sillä välin Manu keskittyi tarkasti minuun ja pari kertaa yrittikin lähteä. Kyllä se sieltä liikkeelle lähti käskyllä, mutta kiersi heti ensimmäisen esteen... Joten alkuun takaisin. Huoh. Ensimmäisestä esteestä selvittyämme edessä oli seuraava hyppy ja piiitkä putki. Ne menivät Manulta aivan loistavasti! Putken jälkeen oli melkein suoraan este vuorossa. Jossa tuli pudotus. Ohjasin kyllä itsekin aika huonosti joten, olikos ihmekkään. Seuraavaksi pituus, joka sujui hyvin. Pituuden jälkeen mentiin uudelleen putkeen. Mutta putkella koira vain päätti juosta mukanani putken vieressä, joten sitten uudestaan putkeen ja sekunteja harakoille :) Putken jälkeen oli esteillä pyörimistä. Olihan mukana muurikin, joka meni yllättävän hienosti!
Muurin jälkeen vuorossa oli vielä loppusuora, putki-hyppy-hyppy, joka
meni ihan hyvin.
Vaikkei rata ihan niin hyvin mennyt kuin olisi tosiaankin voinut mennä, niin ihan kivat fiilikset jäi. Itse olisin ollut valmis lähtemään radalle uudemmankin kerran.
Lopulta sijoituksemme oli 4./4. ja 5 virhepistettä. Aikaa en muista, mutta yritän saada selville. Kuinkahan reippaasti aika olisi alittunut ilman niitä sähellyksiä :o

2010/05/18

Agireenit 3/4




Meillä oli taas Manun kanssa agility. Manu alkaa jo oppia että mihin maanantaina mennään :) No kuitenkin, tämä oli toisiksi viimeinen agi, mutta varmasti aiomme jatkaa agiliitelyä! Reenit olivat myös viimeiset ennen perjantain möllejä. Tiedä sitten mitä niistäkin tulee... :)

Niin, aloitettiin menemällä suoraa putkea, mutta parin kerran jälkeen siirryttiin jo mutka putkeen, jota ei oltukaan vielä kokeiltu. Manu meni upeasti, vaikkakin aluksi järkyttyi kun putken päästä ei näkynyt valoa niin kuin ennen. Tämän jälkeen mentiin hyppy-hyppy-mutkaputki harjoitusta. Aluksi Manulla oli hieman vaikeuksia mennä putkeen, mutta siitä selvittiin lopuksi kunnialla. Seuraavaksi harjoiteltiin kontakteja. Manu meni A:an joka kerta kauhealla vauhdilla, mutta kontaktialueelle ei näköjään ollut vaikeuksia pysähtyä :) Seuraavaksi oli pujottelun vuoro, kotona pitäisi tätä todellakin harjoitella kunhan se aita nyt tulisi pihaan. No, hienostihan Manu nakin avulla tekee mitä vain niinkuin teki nytkin. Pujotteli hienosti. Tämän jälkeen menimme renkaalle. Menimme ensin edestakaisin rengasta, joka sujui Manulta kuin vanhalta tekijältä. Vaikeutimme harjoitusta menemällä mutkaputkeen ja siitä hyppäämään rengas. Se sujui alusta alkaen hyvin ellei lasketa paria ensimmäistä kertaa, kun oli taas vaikeuksia mennä putkeen. Toki olisin itsekin voinut ohjata selkeämmin! No, loppujen lopuksi tämäkin saatiin kunnialla tehtyä.

Tunnin lopulla kyselin vähän vinkkejä perjaintain mölleihin, ja kotiläksyksi saatiin harjoitella pujottelua ja kontakteja :)

Loput kuvat ja videot täältä!

2010/05/16

Mökkeilyä ja näyttelyitä.

Vietimme viikonlopun Manun kanssa mökkeillen Uudessakaupungissa ja käyden lauantaina Rauma Showssa ja sunnuntaina Mynämäki KRssä. Molemmissa meni oikein hienosti!
Perjantina saavuimme siis mökille Uuteenkaupunkiin, Manulla oli illalla hieman nukahtamisvaikeuksia. Lauantaiaamuna piti lähteä aika-aikaisin Raumalle näyttelyyn. Menimme näyttelyihin huomattavasti aikaisemmin, jotta Manu pääsisi mukaan 'tunnelmaan' ja tottuisi siihen että koiria ja ihmisiä pyörii nenän
edessä. Beagleja oli tullut paikalle 5 kappaletta (Manu yksi heistä). Osallistuimme Juniori luokkaan. Manu meni oikein mallikkaasti, oli siis yksin kehässä. Manu antoi tuomarin räplätä ja myös mitata Manun, joka oli ensimmäinen kerta.
Tuomari Arvi Ellmenin arvio Manusta oli seuraavanlainen;


"Mittasuhteet oikeat. Keskikokoinen. Hyvä pää. Hy
vä selkä. Häntä kaartuu voimakkaasti eteenpäin. Vahvaluustoiset raajat. Hyvät kulmaukset. Eturaajojen kiinnityksessä löysyyttä. Hyvät käpälät. Hyvä luonne."
Saaliiksi Raumalta saatiin ERI, JUK1, ROP junior ja VASERT.




 



Sunnuntaina suuntasimme Mynämäelle. Perinteisesti olimme taas ajoissa, jotta Manu tottuisi hälinään. Mynämäellä Manu esiintyi mielestäni paremmin kuin Raumalla, johtunee siitä että oli jo hieman oppinut mitäs näyttelyissä tehdäänkään... Tuomarina oli Norjalainen Arne Foss, joka roplasi Manun perusteellisesti ja hampaitakin tutki erittäin kauan, mutta Manu kesti :)
Tässä Tuomarin arvio englanniksi (kaikkea ei ole kirjoitettu, sillä ei oikein saatu käsialasta selvää!);

"Nice junior. Still developing. Masculine head. Earset a little high. Just enough neck. Good bone & feet. Nice topline & tailset. Moves quite well, toeing in a bit in front. Nice coat & temperament."

Mynämäeltä saatiin vähemmän kotiin viemistä, mutta oikein ylpeä olen Manusta jokatapauksessa! Manu sai EH ja JUK2.

Olikein mukava viikonloppu oli, seuraavat viralliset ovatkin vasta 24.7 Helsingin kesänäyttely, joka pidetään Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksessa! Mennään todennäköisesti vain junior handeriin. Mätsäreissä olisi myös tarkoitus tässä kesällä käydä, aina jos löydetään joku täältä läheltä!

Tässä pari kuvaa viikonlopulta.
Loput kuvat täällä.

2010/05/11

Agireenit 2/4

Manulla oli eilen haska päivä, ensin käytiin agireeneissä ja sen jälkeen mentiin saunaan :)

Tosiaan, meillä oli eilen agility harjoitukset. Treenit alotettiin hyppy-putki harjoituksella, Manu meni oikein mallikkaasti! Tämän jälkeen harjoiteltiin rengasta, joka jäi viime kerralla kokeilematta. Manu osasi sen yllättävän hyvin, olen erittäin ylpeä Manusta :) Seuraavaksi mentiin putki-hyppy-A harjoitusta, Manu meni aivan loistavasti, oli oikein innoissaan kun mentiin vähän pidempiä juttuja, eikä vaan yhtä tai kahta estettä! Lopuksi mentiin taas kepit, opettajan piti tuoda verkko, mutta unohti, joten mentiin ihan perinteisesti. Pitää vähän aikaa vielä odotella kun saadaan tohon pihaan aita ja sitten voidaan alkaa noita keppejä mennä vapaanakin.
Manu meni jo niin upeasti, että opettajakin sanoi, että Manu olisi vaikka valmis epävirallisiin :) Ollaankin itseasiassa menossa Särkisaloon 21. päivä tätä kuuta mölliagiin Manun kanssa.


Tässä vähän kuvia eilisistä reeneistä, ja loput löytyy yllätys yllätys täältä.

























2010/05/09

Kuulumisia...

Elikkäs tässä viikolla ei ole mitään järinkummallista tapahtunut, sitä normaalia; ulkoilua ja reenailua...

Keskiviikkona meillä oli Manun kanssa näyttelykoulutus Märynummen Tassukalliolla. Siellä oli tosi paljon porukkaa. Pöydällä arvosteltavia oli vain Manu ja sellainen kääpiöpinseri, joka käy myös siellä maanantain agilityssä. Manua sitten tutkailtiin siinä pöydällä ja hampaatkin katsottiin, Manu kesti hienosti roplauksen! Kotiläksyksi saimme harjoitella seisomista, jota Manu ei vielä ihan täysin osaa, joka päivä 10 min harjoittelu alkaa pian tuottaa tulosta ja Manu seisoo kuin joku taitavakin näyttely koira, no ei ehkä ihan, mutta lähellä ollaan.Torstai ja perjantai kuluivatkin ulkoilussa, sitä tavallista arkea :)
Tässä joitain kuvia;
































Vähän vanhempi rakennekuva Manusta, 1v 2kk.

2010/05/06

Agireenit 1/4

Maanantaina oli siis meidän alkeis-agi ensimmäistä kertaa. Piti jo aiemmin kirjoitella, mutta jotenkin taas pääsi unohtumaan ja enkä kyllä ole tässä koneellekkaan oikeen päässyt.

Kouluttajana meillä oli Anette, ja meitä oli paikalla 4. Kun oli ekakerta niin mentiin siis kaikki esteet läpi lukuunottamatta rengasta ja puomia, jotka käymme varmaankin läpi seuraavalla tunnilla. Ensin mentiin hyppyjä ja Manu oli jo kuin vanha tekijä! Sen jälkeen kokeiltiin putkea, josta tulikin Manun lempieste :) Ei oltu putkea ennen mentykään ennen maanantaita. Putken jälkeen oli keppien vuoro, joka on Manun heikoin este. Toki Manu on kyllä niin ahne että sehän on aika helppo kuitenkin niihinkin opettaa. Pitää vaan kotiin ostaa sellaiset niin eiköhän me joskus jo ostata! Kontaktiesteitä, tällä kertaa A-este sekä keinu, ei menty vielä kokonaan, vaan harjoiteltiin vain sitä kontaktipintaa. Manun kanssa kyllä mentiin kerran keinu ja monia kertoja A-este, Manun omasta tahdosta.

Oli kyllä tosi mukavaa, ja kouluttaja oli todella mukava ja taitava :) Tällä kertaa ei ole kuvia, sillä äiti ei ottanut kuvia, mutta ensi viikolla niitäkin saadaan!