2010/10/28

Syksyn juttuja



















MIHIN se kesä meni?? Aamuisin on minun mieleeni jo hurjan kylmää (lähes hyytävän kylmää) ja sadepäiviä on ollut jo useampi. Sadetta, eikä kyllä kylmyyttäkään vastaan minulla ei ole mitään, mutta iltojen pimenemistä kyllä. Iltaisin tulee pimeää nopeammin kuin olisi tarviskaan. Hyvä, kun ehtii koulun jälkeen edes kameran kaivaa laukusta, puhumattakaan että koiran kanssa menisi pitkälle metsälenkille, niin on jo auttamattomasti liian hämärää. Syksyssä ihania on kyllä kaikki värit, syysaurinko ja sadepäivät sohvalla vilttien alla.
Manun kanssa ollaan velttoiltu. Agilityä ei ole treenattu juuri yhtään. Muutama pujottelu on otettu (onnistuneesti!) ja pari pientä rataa. Tosin ei tässä hirveästi ole ollut ylimääräistä aikaakaan, kun on taas koulu pahimmillaan.

Tokon treenaamisen suhteen ollaan aina välillä aktivoiduttu, ja tavoitteellinen harjoittelu vaatisi vähän sitä omaa aktiivisuuttakin. Toisinaan vain tuntuu, ettei yksin meinaa uskaltaa treenata, kun on niin monen monta tapaa, jolla sössiä kokonainen liike pilalle. Temppuja on kiva opetella, koska niissä ei ole minkäänlaisia sääntöjä toisinkuin tokossa, jossa ei muuta tunnukaan olevan kuin sääntöjä ja ohjeita toisen perään.

Tempuista puheenollen, sain syntymäpäivälahjaksi naksuttimen (minulla oli jo ennestäänkin naksutin, mutta Manu pelkäsi siitä "laatikosta" tulevaa kauheaa ääntä!) joka on tässä näinä tylsinä syyspäivinä ollut kovassa käytössä. Uusia temppuja en vielä yritäkkään aloittaa, sillä harjoittelemme (vielä molemmat) naksuttimen käyttöä ja tarkoitusta :) Mutta olen jo melkein listan koonnut tempuista jota ajan tullen alamme hajoittelemaan, lelujen kerääminen, kuollutta leikkiminen, piiloon meneminen ja vaikka mitä muuta :)

2010/10/10

Mätsäilyä

On kyllä nyt todella mätsärintäyteinen syksy! Eipä kauaakaan edellisistä mätsäreistä, kun jo tänään suunnattiin nokka kohti Salon keskustaa Perniön eläinsuojeluyhdistyksen järjestämään mätsäriin Mustin&Mirrin pihassa.






Mätsärissä oli ilmottautunut melko paljon koiria. En ymmärtänyt miksi meidän piti tunkea siihen isot koirat-ryhmään kun yleensä ollaan pienissä oltu, mutta rotuhan on kooltaan keskikokoinen. Joten siinäpä pulma :) Pariarvostelukehässä Manu meni hyvin, vaikka onhan niitä parempiakin päiviä ollut. Johtuni varmastikin siitä että äiti, joka yleensä on mukana, ei tällä kertaa ollut. Siitä huolimaata Manu seisoi nätisti, esiintyi ja antoi tutkia joten punainen nauha. PUN-kehässä kontaktia haettiin pariin otteeseen kun takana oleva parivaljakko oli aivan kiinni meissä. Punaisten kehästä ei pidemmälle päästy, mutta onhan tuokin jo jotain.

Oma kamera ei tälläkertaa ollut mukana, mutta paikalla olijat pitivät huolen kuvaamisesta. Etsiskelin kuvia mätsäreistä ja tuossa ylhäällä nyt niitä parhaimpia mitä löysin :) Eli kuvien
© Tanja Rivinoja.

2010/10/03

Match Show

Mätsärireissu on takanapäin. Tuloksena tältä reissulta SIN2. Kiitokset mukana olleelle kaverille seurasta (ja koiran kaunistamisesta). Suurkiitos myös Atrialle nakkimakkaroista, joita meni kokonainen paketillinen tämän kokemuksen läpivientiin.

Tänään, syntymäpäivieni kunniaksi, päätimme lähteä Halikossa järjestettäviin mätsäreihin jonka järkkäsi Perniön eläinsuojeluyhdistys. Paikanpäällä oli hurjan paljon koiria, joten aikaa mätsäreissä myös kului :) Meidän vuorollamme Manu, niinkuin yleensäkin, esiintyi upeasti! Manu ei vain ollut tuomarin mieleen: "Tämä on kyllä hieman liian kookas beagleksi minunmakuuni." ja "Onko teille aikaisemmin huomautettu koiranne koosta?". Pitkän väittelyn jälkeen saimme sinisen nauhan, eikä asia jaksanut enää sen kummemmin jäänyt päätäni vaivaamaan. Sinisten kehässä Manu esiintyi taas edukseen ja olimme toisia.
Palkinnoksi saimme viiden (5) euron lahjakortin viereiseen Eräeläin -kauppaan. Ensiksi en keksinyt oikeen mitään mitä ostaa, mutta lopulta pitkään kierreltyäni päätin ostaa pari lelua :)
Ensi viikolla olisi todennäkoisesti vuoden viimeinen mätsäri, ellei tähän lähelle mitään vielä tule. Mutta kirjoittelen siis ensi sunnuntaina.