Parasta maailmassa

Meidän beaglen mielestä parasta maailmassa on kaverit. Etenkin kun niiden kanssa saa juosta vapaana. Sellaiset, joissa on vastusta ja joiden kanssa voi riehua ja sitten mennä lepäämään yhteen kasaan. Meidän beagle ei tiedä mitään parempaa, paitsi ruoka ;)

Me opeteltiin uusi temppu. “Give me five”, jossa Manu läppäisee tassulla minun kättä. Eli se on tavallaan tai siis itse asiassa se on kuin antaisi tassua. Hupaisan näköinen. Tarkoitus oli opetella kumartamista, mutta loppujen lopuksi lopputulos oli aivan jotain muuta. Aloitan joskus uudestaan tuon "mission Kumarra". Ehkä huomenna sitten? Tai ensi vuonna? Tai.. ei koskaan?

Tiistaina pihaamme aloitettiin aidan rakennus operaatio, jota jatkui torstaihin, vaikkakin keskiviikkona rakentajia ei näkynyt maillahalmeilla :) Aidattu alue kattaa takapihan, ja osan edestäkin ja tämä kaikki on nyt minun ja Manun agility aluetta. Olen tooodella innoissani :D

Kaiken tämän jälkeen aikaa on ollut myös uimiselle, jos sitä nyt siksi voi kutsua. Tosiaan Manu ns. oppi uimaan juhannuksena mökillä, joten ollaan jatkettu tätä meidän uimis harrastusta lähellä olevalla Koira uimarannalla, jossa kavereitakin riittää.

Ja miten niin olen lomalla ja aikaa on vähän liikaakin päivitellä blogia?

Tyytyväisyyden huipulla

On toi beagle vaan niin nappi! Kaiken kauneuden lisäksi ei voi kyllä olla iloitsematta kaikista niistä piirteistä, mitä olen koirassa toivonutkin; tottelevaisuutta, pirteyttä, terveyttä ja sitä innostusta agilityyn :)

Kuvista kiitos suuret kiitokset Kristalle!

Tänään me käytiin Halikossa vähän agiliitelemässä. Ei ollakkaan pitkään aikaan menty kunnolla, joten oli jo aikakin. Tosin ei mikään ihanteellisin sää, ulkona oli noin +30 astetta hellettä, mutta päätimme silti mennä, tosin lopuksi oltiin molemmat, ohjaaja ja koira aivan puhki, mutta oli se sen arvoista (:

Aluksi alueella oli meidän lisäksemme kaksi muuta koirakkoa, mutta hekin lähtivät melkein heti meidän tultua, joten saimme mennä aivan vapaasti! Huomasin onnekseni esteitä tutkaillessani että kepeille oli laitettu verkko, joten oli ilo harjoitella niitäkin (: Kentällä oli yksi este, A-este, puomi, keinu ja kepit joten menimme kaikki ensin yksitellen moneenkin kertaan. Eniten kuitenkin harjoittelimme keinua, joka tuottaa eniten ongelmia. Loppujen lopuksi sekin alkoi sujua. Keppejä oli tosiaan ilo harjoitella, ja huomasinkin kun Manu pikku hiljaa löysi sen tahdin, mitä olemme tässä harjoitelleet. Se oli mahtavaa katsottavaa, nyt mieleni tekee yhä uudelleen ja uudelleen harjoitella niitä, että kepit sujuisivat yhtä hyvin ilman kujaa :D

Loppua kohden kun kaikki alkoi sujua kuin tanssi, otimme pieniä ratoja. Esimerkkinä tästä vaikka; hyppy - kepit - puomi - A-este. Keinua en vielä viitsinyt rataan ottaa koska en halua aiheuttaa Manulle minkäännäköistä keinukammoa, eli harjoitellaan sitä sitten valvotussa opetuksessa, johon ollaanki Manun kanssa menossa ensikuussa eli elokuussa!

  

Juhannus

Juhannuskin on nyt sitten vietetty ja tuntuu, että vastahan se oli joulu ja uusi vuosi. Aika todellakin rientää. Juhannus tuli vietettyä koko perheen voimin mökillä, rauhassa.

 

Juhannus meni Manun osalta pitkälti kirmaillessa pitkin pihaa ja pienien uimaprojektien suorittamisessa. Manu siis ui vasta juhannuksena ensikertaa, kunnolla. Olen kyllä hyvin ylpeä pojasta :) Ilman makupaloja, Manu suostuu tulemaan tasan niin pitkälle kun vesi ei osu mahaan. Sen jälkeen sitä pitää houkutella nakilla. Ensimmäisellä kerralla Manu kellahti kyljelleen kun yritti uida, mutta sen jälkeen uiminen sujui kuin mestarilta :)

Parina päivänä kun lähipellolla meni traktori, juoksi Manu oiko päätä sinne, mutta luojan kiitos tuli takaisin kun aikansa huudeltiin! Manun kuonokin parantui tällä viikolla, ja muutenkin poju näyttää nyt niin elämäänsä rakastavalta ja nauttivasta biigeli pojalta kuin olla ja voi :D Löysihän Manu myös lempilelunsa mökkiviikon aikana, jonka kanssa juoksi pitkin metsiä!

Mutta kaikki hyvähän loppuu aikanaan, eikös! Tänään oli aika suunnistaa kohti kotia, ja karu paluu arkeen. Kotimatka kesti kaikkiaan yli 7 tuntia, joten siinä oli istumista sekä Manulle että meille :) No, kunnialla selvittiin ja nyt ollaan kotona, eikä Manu mahda ymmärtää miksei pääse enää juoksemaan samanlailla ovesta ulos kirmailemaan kun huvittaa, mutta siihen pitää vaan tottua..

Loput kuvat täällä...

Lupaan taas kirjoittaa pian, kun viime kuussakin nuo kirjoitukset jäivät vähän vähille :(