Hyppyrata Liedossa

 Videosta kiitos kaunis äidille! :--)

Mä niin diggasin tuota kisapaikkaa! Ihana lämmin, mattopohjainen halli, jossa oli myös reilusti tilaa hengailla. Pitääpä ensi talvena tehdä useampikin kisareissu sinne suuntaan, jos vaan kyydin saan. Fiilis radalle lähtiessä oli kovin mukava, vaikkakin hieman jännittynyt. Manu hieman räksytteli ja piippaili, mutta eikun luurit korville, niin ei niin kovasti käy ärsyttämään :D Hiljaa se ei kuitenkaan osaa olla, vaikka kuinka äksyilen ja käsken..

Rata tuntui rataantutustumisessa kovin kaamealta. Ja olin jo aivan varma että ollaan ihan väärässä paikassa. Myönnän, olin aluksi ihan hukassa, mutta kyllä sieltä ne suunnitelmat löytyi ja pääosin jopa toimi!

Ensimmäiset esteet muurin jälkeiselle takaakierrolle asti sujuivat ongelmitta, ja meinasin järkyttyä kun beaglesta löytyi vauhtia. Manu poimi esteet mukavasti, vaikka en juossutkaan aivan vieressä. Takaakierrot olivat radalla aikamoisia kompastuskiviä, joita pitää tulevaisuudessa ahkerasti treenata. Eniten päänvaivaa aiheutti kuiten pussi. Luulin että pusseja on vain virallisissa, mutta luuloni eivät näköjään osuneet oikeaan. Lähdin radalle sillä mielellä että kyllä se M sinne menee kun vain tarpeeksi kannustan. Toisin kävi, ohjasin Manun pussiin ja hetken jo luulin että kyllä se sieltä tulee. Siinä vaiheessa kun beaglen pää tuli näkyviin pussin väärästä päästä, ohjasin Manu uudelleen pussiin ja autoin koiraa hieman nostamalla pussin suuta. Tässä vaiheessa en enää jaksanut välittää virhepisteistä, joten palkkasin nakinpalalla siinä heti pussin jälkeen. Halusin jättää koiralle positiivisen mielikuvan pussista, olihan tämä sentään Manun ensimmäinen kerta tuossa hurjan pelottavassa umpikujassa :---)

Loppurata sujui hyvin vaikka munasinkin putken jälkeisen takaakierron.

Mutta tästä päivästä jäi kerrassaan hyvä fiilis, ja haluan mahdollisimman pian uudestaan. Okei, näin ajattelin autossa ennen traagista onnettomuutta. Jäätiin Manun kanssa pari sataa metriä ennen kotia pois auton kyydistä. Ja enkö minä tottakai siinä matkalla kompastu, ja lennä rähmälleni. Siinä samassa onnistui olkapääkin lähteä pois paikoiltaan. Asiaa ei auttanut yhtään se että M oli omasta mielestään nälkäkuoleman partaalla, ja sen takia haukkui ja veti kohti kotia... Tänään käytiin sairaalassa, ja hiekkapussin avulla se on taas paikoillaan. Tällä hetkellä vasemmassa kädessäni on jonkunnäköinen side. Ja nyt voinkin sitten sanoa hei heit kuuden viikon agilityille ja muille harrastuksille.