ollaan kuin ei oltaisikaan

Meille kuuluu sitä tavallista. Maanantaina oli taas ohjatut aksareenit. Oli tosi mukava kaahotusrata Agiharkkojen rata täällä (linkin takana ihan esteettisistä syistä..). On myönnettävä, että Manussa on jo sitä haettua vauhtia. Mahtia! Toisaalta olen myös huomannut ikävämmänkin piirteen Manusta, jonka tosin on helposti korjattavissa. Manulla on huono kunto! Maanantain treeneissä vartin jälkeen M oli hengästynyt ja radan loppusuoralla vauhtikin hidastui silmissä. Olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja katsellut Salon seudulla järjestettäviä epiksiä. Tällä näkymin meidät voi bongata (ainakin) Liedon ATT-hallista 22.3. ja Salon koirahallista 25.3. Ehkä me tällä menolla päästään kesäksi kisakuntoon. 

Innostuin selailemaan viimevuotisia kuvakansioita. Mulla on pieni masennus valokuvaamisen kanssa, ei jaksa. Toi valkoinen alkaa jo tympiä. Viimeisien kuukausien kuvasaalis on varmasti ollut monta kertaa pienempi, kuin niitä edeltävien kuukausien. Olisi ehkä aika hankkia uutta kalustoa, jotta saisin taas lisää intoa valokuvausharrastukseen. Harmi, että kaikki kivat objektiivit on ihan liian kalliita, rungoista puhumattakaan. Uusi objektiivi olisi varmaankin seuraavaksi uudistuslistalla, kun nuo kolme sisältää jo ainakin desilitran hiekkaa ja muuta likaa. Hyvin ne on kyllä toiminut tähän mennessä, ihmeenkin hyvin ottaen huomioon miten huonosti olen niitä kohdellut...! 

 

Piti laittaa tuommoinen kuva tänne, koska tää oli musta vaan niin ylisöpö ja tää kuvaa NIIN hyvin mun tän hetkistä mielentilaa. Oon niin kyllästyny tohon valkoseen shaibaan tuolla ulkona, ja musta tuntuu että sitä tulee koko ajan vaan enemmän ja enemmän. 

Viikonloppuna tulee parempi blogimerkintä, lupaan tehdä jotain Manun kanssa. Itse asiassa ollaan menossa Sonjan + Hertsan kanssa korkkaamaan Salon Koirahalli. Tai siis mehän se Manun kanssa korkataan, kun Sonja siellä on jo käynyt. 

Ps. Hyvää karkauspäivää ihmiset! :D