R.I.P. Niilo

Niilo 7.5.2009 - 25.3.2012

Sen jälkeen vuorovesi kääntyy ja peittää alleen toisen meistä.

Ja toisen peittää taas loputon kaipaus

Nimetön

Mitä mun pitäisi olla tälläkin hetkellä tekemässä - lukemassa kokeisiin. Mutta sen sijaan istun kirjoittamassa tyhjänpäiväistä tekstiä koirani blogiin. (Huomaa lihavointi sanan koirani -kohdalla.) Ja vaikka tämän on tarkoitus olla koira-aiheinen blogi, minulla ei ole tähän(kään) postaukseen kuvaa Manusta. Sen sijaan laitan kuvan Herra Hiiristäni, jotka muuten täyttävät muutaman kuukauden kuluttua kolme vuotta. (Oleellinen tieto, eikö totta!?)

Oli tällä kirjoituksella ihan pointtikin, liittyen agility-harrastukseemme. Suunnittelin meidän aksavuotta ja ajattelin jakaa keikkakalenterimme teidän kanssanne. Kaikki kisat eivät ole varmoja, mutta pyrimme kiertämään mahdollisimman monet epikset ennen kuin debytoimme virallisissa.

to 22.3.2012 ATT-halli, Lieto
su 25.3.2012 Salon koirahalli, Salo

ke 18.4.2012 ATT-halli, Lieto
ti 24.4.2012 RC-areena, Lieto

ke 9.5.2012 RC-areena, Lieto
ti 22.5.2012 ATT-halli, Lieto

to 14.6.2012 RC-areena, Lieto

PS. Huomaattehan uudistuneen ulkoasun ja osoitteen!

vähän aikaa sitten haaveilin hangista, nyt odotan kevättä

Moi! Me ei jotenkin olla tehty mitään mielenkiintoista, joten eipä ole mitään mielenkiintoista kirjoitettavaakaan. Ja silti sivuilla käy niin monta lukijaa kuukaudessa ja lukijoitakin on jo 12(!) Kiitos <3

Löysin yksi päivä kaappien uumenista naksuttimen. Me ei ikinä olla naksuttelusta innostuttu, mutta nyt en voisi enää ajatellakaan koiran kouluttamista ilman sitä. Aloitettiin ihan alkeista eli naks-nami -toistoa pieniä määriä kerrallaan. Nyt Manu on jo hoksannut sen idean ja häntä alkaa vispata joka kerta kun kaivan naksuttimen esiin. 

Me oltiin Hertta lagoton ja Sonjan kanssa hankikanto lenkillä. Toi sää! Enää ei elohopeakaan laskeudu kun maksimissaan kymmenen asteen paikkeille ja aurinko paistaa. Se paistaa nyt jo kolmatta päivää peräkkäin. Kyllä koirienkin kelpaa! :--) 

(Koeviikko. Heti nousee bloginpäivitysintokin potenssiin tuhat!)

Rakas treenipäiväkirja,

Tänään koeteltiin hieman koiran ja ohjaajan turnauskestävyyttä, kun herätys oli kello kuusi aamulla ja lähtö treeneihin. Matkalta poimittiin Sonja ja Hertta mukaan ja jatkettiin Salon koirahalliin, Meriniittyyn. Takaisinpäin päätettiin kävellä, niin koirat sai kunnon aamulenkin. (Ja ihan vain leijuakseni pakko sanoa, että koirahallilta meille on seitsemän kilometriä. Tämä huippu-urheilija fiilis on huikee! :D) 

Tehtiin yksinkertaista rataa, hypättiin pitkästä aikaa rengasta ja paukuteltiin keinua. Manun kanssa treenien alkupuolisko meni suoraan sanottuna sikailemiseksi! Tyypin korvat tais jäädä hallin ulkopuolelle. Radalle pomppi intomielin ja lähdöstä meinasi jopa varastaa, kun ei oikein malttanut käskyä odottaa. Kun on päästellyt pahimmat höyrynsä ulos, alkaa korvatkin löytyä. Harmi, ettei kisoissa saa tehdä paria harjoituskierrosta ennen varsinaista suoritusta! Loppua kohden Manu oli hommassa hyvin mukana ja kovin innostunut! 

Renkaasta Manu oli mielissään. Ajatteli varmaan, että tästä tienataan ne päivän helpoimmat namit! Tehtiin myös kohtuupaljon takaakiertoja. Manu alkaa olla niissä aika varma; ainakin treenien loppupuolella!

Kontaktelta löysimme päivän ongelman. Puomin alasmenon ohi Manu hyppäsi muutamaankin otteeseen. Yleisesti ottaen meidän kontaktit on sujuneet ilman suurempia ongelmia, joitain epäonnistumisia ja Manun sikailuja lukuunottamatta (Mitä ohjaaja ei näe, sitä ei tapahtunut T: manu.). Joskus olen hiljaa itsekseni miettinyt josko opettaisin Manulle 2on2off-asennon. Pysäyttämään en kuitenkaan halua alkaa, sillä Manun tuntien siitä tulisi turhaa epävarmaa hissuttelua, kun sen kaikki aivokapasiteetti menee takatassujen alasmenolle jättämiseksi. Varmoja kontakteja tavoitellessani näkisin eniten ongelmana meidän treenimäärän. Me treenataan keskimäärin kerran viikossa, mikä on kohtuullisen harvoin. Mitään nopeaa edistymistä tuskin kannattaa odottaa, mutta väliäkö sillä.

Treeneistä jäi Manun kanssa lopulta hyvä fiilis, sillä intoa tosiaankin riitti ja Manu oli oma iloinen itsensä treenien loppuun asti.

ollaan kuin ei oltaisikaan

Meille kuuluu sitä tavallista. Maanantaina oli taas ohjatut aksareenit. Oli tosi mukava kaahotusrata Agiharkkojen rata täällä (linkin takana ihan esteettisistä syistä..). On myönnettävä, että Manussa on jo sitä haettua vauhtia. Mahtia! Toisaalta olen myös huomannut ikävämmänkin piirteen Manusta, jonka tosin on helposti korjattavissa. Manulla on huono kunto! Maanantain treeneissä vartin jälkeen M oli hengästynyt ja radan loppusuoralla vauhtikin hidastui silmissä. Olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja katsellut Salon seudulla järjestettäviä epiksiä. Tällä näkymin meidät voi bongata (ainakin) Liedon ATT-hallista 22.3. ja Salon koirahallista 25.3. Ehkä me tällä menolla päästään kesäksi kisakuntoon. 

Innostuin selailemaan viimevuotisia kuvakansioita. Mulla on pieni masennus valokuvaamisen kanssa, ei jaksa. Toi valkoinen alkaa jo tympiä. Viimeisien kuukausien kuvasaalis on varmasti ollut monta kertaa pienempi, kuin niitä edeltävien kuukausien. Olisi ehkä aika hankkia uutta kalustoa, jotta saisin taas lisää intoa valokuvausharrastukseen. Harmi, että kaikki kivat objektiivit on ihan liian kalliita, rungoista puhumattakaan. Uusi objektiivi olisi varmaankin seuraavaksi uudistuslistalla, kun nuo kolme sisältää jo ainakin desilitran hiekkaa ja muuta likaa. Hyvin ne on kyllä toiminut tähän mennessä, ihmeenkin hyvin ottaen huomioon miten huonosti olen niitä kohdellut...! 

 

Piti laittaa tuommoinen kuva tänne, koska tää oli musta vaan niin ylisöpö ja tää kuvaa NIIN hyvin mun tän hetkistä mielentilaa. Oon niin kyllästyny tohon valkoseen shaibaan tuolla ulkona, ja musta tuntuu että sitä tulee koko ajan vaan enemmän ja enemmän. 

Viikonloppuna tulee parempi blogimerkintä, lupaan tehdä jotain Manun kanssa. Itse asiassa ollaan menossa Sonjan + Hertsan kanssa korkkaamaan Salon Koirahalli. Tai siis mehän se Manun kanssa korkataan, kun Sonja siellä on jo käynyt. 

Ps. Hyvää karkauspäivää ihmiset! :D

vastauksia kansalaisten kysymyksiin

Viime kuussa julkaisemassani kirjoituksessa pyysin teitä, rakkaat lukijat, lähettämään kysymyksiä liittyen ihan mihin vaan; meihin, Manuun, minuun, elämäämme, harrastuksiimme. Nyt näin lomalla ollessa on vihdoinkin sen verran aikaa, että ehdin vastailla kysymyksiinne. Niitä tulikin oikein kiitettävä määrä. :) Sen pidemmittä puheitta, menkäämme suoraan asiaan.

Miten päädyit beagleen rotuna?

Päättäessämme hankkia koiraa, selailimme varmaan kaikki kirjaston koirakirjat läpi. Beagle on ollut äitini haaveissa jo pienestä pitäen, joten se oli kokoajan yhtenä vaihtoehtona. Yhdessä vaiheessa näytti todella siltä että meille olisi tulossa lancashire heeleri tai sileäkarvainen kettuterrieri. Yhdellä kettuterrierin kasvattajallakin käytiin noina aikoina. Loppujen lopuksi näyttelylinjainen beagle oli ehkä ainoa ja oikea rotu meidän perheeseen, jonka rooli alussa oli toimia äitin sienikoirana. :D Jälkeenpäin Manusta on tullut minulle hyvä harrastuskoira! Perustelut rotuvalintaan eivät olleet kovin kummoiset: rodulla kiva ulkonäkö ja perushelpolta tuntuva luonne.

Millä kameralla kuvaat?

Kuvaan Sonyn alpha 300 järjestelmäkameralla ja jottei kuvaaminen kävisi liian yksitoikkoiseksi kameran kaverina minulla on muutama objektiivi, salama ja jalusta. 

Millainen Manu on luonteeltaan?

Vastaukseksi tähän riittäisi vain yksi sana: AHNE. Manu on sosiaalinen ja energinen beagle, jonka maha ei koskaan tule tarpeeksi täyteen. Jo pennusta pitäen se on tutustunut erilaisiin ihmisiin, koiriin ja matkustamiseen. Autoilusta Manu nauttiikin täysin rinnoin. Ja ehkä se on ihan hyväkin, sillä ramppaamme vähän päästä milloin missäkin. Julkisillakin liikkuminen on Manulle yhtä juhlaa, sillä ovathan junat ja bussit täynnä ihmisiä joilta on mukava kerjätä rapsutuksia ja söpöyspisteitä. Niinkuin olen aikaisemmin sanonut; Manu toivottaa kaikki ihmiset ja nelijalkaiset karvanaamat yhtä tasapuolisen onnellisesti ystäväpiiriinsä. Manu sisäpiiri on ihan kaikille avoin.

Parasta Manussa?

Koulutettaessa ehdottomasti tuo ehtymätön ahneus. Tosin kyllä siitä osaa haittaakin olla, mutta ei nyt mennä siihen. Parasta siinä on kuitenkin se, kun se katsoo minua ilmeellä "mamma oot ihana!!" tai "olinksmä taitava" ja heiluttaa häntää niin paljon, että koko koira heiluu. :') Ja tietenkin se kun illalla Manu käpertyy viereen sohvalle katsomaan telsua :'3 

 Viisi suosikki rotua, jos beaglea ei lasketa?
- Irlanninterrieri
- Australianpaimenkoira
- Bordercollie
- Enkkusprinkku
- Belgianpaimenkoira

Jos joskut otat toisen koiran, tuleeko se olemaan samaa rotua (ja jos ei, niin mitkä on tulevaisuuden rotuvaihtoehtoja) ja ootko suunnitellut toisen koiran ottamista lähitulevaisuudessa?

En varmaan vielä vähään aikaan uutta, omaa koiraa ole hankkimassa, mutta enköhän viimeistään silloin kun muutan omaan asuntoon. Sen voin sanoa, että beaglea en todennäköisesti tule ottamaan. Ehkä joku rotu, joka soveltuu rakenteeltaan paremmin agilityyn. Olen lähinnä auspaista tai irlanninterrieristä haaveillut, mutta sen näkee sitten joskus. :)

Miten päädyin aloittamaan agilityn Manun kanssa?

En edes muista mistä ensimmäisen kerran kuulin agilitystä, mutta sen päätin jo ennen kun Manu oli tullut meille, että sitä on pakko päästä kokeilemaan. Siispä silloin kun Manu oli siinä iässä, menimme agilityn alkeiskurssille ja molemmat, sekä minä että koira, innostuimme lajista. Siitä se sitten lähti. Ikinä en uskonut että rupeamme kilpailemaan, saatika että pärjäisimme siinä, mutta tässä sitä ollaan; kesällä menossa virallisiin.

Millainen on perus viikko-ohjelmanne?

Hauska kysymys :D Meillä ei ole mitään erityistä "aikataulutettua" viiko-ohjelmaa. Päivittäin käydään kaksi-kolme kertaa lenkillä, joista ainakin yksi on 1-2 tuntia pitkä. Maanantaina on ohjatut agitreenit illalla, mutta muuten meillä on aikalailla ihan vapaata. Viikonloppuisin lenkkeillään enemmän ja pidempiä lenkkejä, silloin tällöin miittailaan kavereita ja heidän koiria niin pääsee koirat riehumaan. Sitten aina välillä viikonloppuisin on epiksiä tai muita tapahtumia. Eli tämmöstä aika perus elämää, ei mitään kummallista. :)

tunnustan...

Edellisestä päivityksestä onkin kulunut pidempikin tovi. Tämä johtunee siitä, ettei meille kuulu mitään erityistä: treenailut jatkuvat vaihtelevalla menestyksellä Manun mielialojen mukaan ja möllikalenterikin loistaa tyhjyyttään. Tosin sunnuntaina saatamme piipahtaa Manun kanssa Tassukalliolla Laskiaisriehassa, jos vain saamme jonkunmoista seuraa.

Pitäytyäkseni koko hölynpölyn teemassa, siirryn asiasta samantien kukkaruukkuun. Olen nimittäin saanut haasteen kanssabloggaaja Henniltä! Kulovalkean tavoin koirablogeissa kulkenut haaste onkin varmasti tuttu, ja sehän menee näin:

Tunnustuksen saaneen pitää: 
1. Kiittää tunnustuksen antajaa
2. Antaa tunnustusta kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään

Ja halutaan lähettää tää haaste seuraaville: Tuulia, Josefiina, Mari, Noora, Riitta, Julia, Jenna & Sonja.Olkaapi hyvät!

Ja sitten itse asiaan, eli tunnustuksiin. ;) Koska tää on kuitenkin pääasiassa koirablogi, yritin parhaani mukaan kertoa kahdeksan satunnaista koiriin/eläimiin liittyvää asiaa itsestäni. :D

Tunnustukset:

1. Perhettämme värittää Manun ja muun perheen lisäksi kaksi urosgerbiiliäni, Topi ja Niilo. Ennen näitä kahta vekkulia minulla oli kaksi naarasgerbiiliä, Pipi ja Pepi. Kovasti on harkinnassani jo kolmaskin sukupolvi gerbiilejä, ovat ne NIIN helppo hoitoisia, mutta niistä saa myös seuraa (etenkin yöaikaan -.-). Kolmannen sukupolven naaraat kastan Tiuhtiksi ja Viuhtiksi.

2. Koirien lisäksi minut voi välillä löytää kamera kädessä. Valokuvauksesta innostuin kun katselin nuorempana muiden ottamia hienoja kuvia omista ja muiden koirista, eli tämäkin harrastus sai potkunsa koirista (ja hieman hevosistakin). Harrastelin valokuvausta peruskameroiden kanssa muutamia vuosia, mutta hieman perfektionistin piirteitä omaavana, tahdoin parempaa, joten hankin sitten itselleni järjestelmäkameran. Sen kaverina minulla on muutama objektiivi, jottei valokuvaaminen kävisi liian yksitoikkoiseksi.

3. Aikeenani on ollut brodeerata treeniliivini, ja rehellisesti tunnustan miettineeni hetken, laittaisinko brodeerauksena rintaan "Kata & Manu" vaiko "Kata & Possu". Pidin jälkimmäistä nerokkaan vitsikkäänä, kunnes tulin tolkkuihini.

4. Manun puolesta tunnustettakoon sen olevan aivan käsittämätön kuolaaja niinkin pieneksi koiraksi. Huomaan omalta osaltani että Manu ja ruoka sekä "siviilivaatteet" on pidettävä visusti erillään, muuten uusi ihana paitani on täynnä kuolaläkkiä :D 

5. Tässä vaiheessa lienee (ei-välttämättä-niin) tarpeellista mainita, että lapsena luin kaikki kirjaston koirakirjat läpi moneen kertaan. Opettelin jopa rotuja ulkoa koirarotukirjaa lukiessani. Roduista muistan tähän päivään mennessä tuurilla muutaman.

6. Koiratreenit ovat minulle tietynlaista terapiaa. Hetkiä, jolloin voi olla ajattelematta arkihuolia ja keskittyä vain siihen hetkeen.

7. On taas tunnustettava Manun puolesta; Manu toivottaa kaikki ihmiset ja nelijalkaiset karvanaamat yhtä tasapuolisen onnellisesti ystäväpiiriinsä. Manu sisäpiiri on ihan kaikille avoin.

8. Viimeinen ja ehkä ei se salaisin tai yllättävin tunnustus Manun osalta. Manun intohimo on sukat (ja nakit ja kaikki pehmeä joka vain irtoaa).

Viimeiseksi voisin nöyränä kiittää teitä kaikkia kahdeksaa (8!) lukijaa. Voihan hurjuus.

bloglovin'

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

kymysyksiä

Koska ideani ovat loppuneet blogipäivityksissä ja yleensä se vain sisältää agilityä, tahdon kuulla myös mahdollisten lukioiden mielipiteitä ja kysymyksiä. Siksi päätin laittaa tälläisen (ehkä turhanpäiväisenkin) merkinnän jossa toivon saavani kysymyksiä vaikka itse päähenkilöistä, treenaamisesta, harrastuksista tai ylipäätään kaikesta mitkä liittyy meihin. Kunhan aihe pysyy oikeana, saa kysyä mitä ikinä tahtookin! Vastaan niihin mielelläni ja julkaisen kysymykset toisessa blogimerkinnässä myöhemmin.

Kysymyksiä voit lähettää vain tämän merkinnän kommentti-osaan. Kysymykset pysyvät salassa, eikä niitä tulla näyttämään kommenteissa (ellei viesti liity muuhun). Tietoja kirjoittajasta ei näytetä ellei kirjoittaja sitä välttämättä tahdo. Toivon, että kysymyksiä tulisi enemmän kuin pari sillä ehkä silläkin kautta saadaan uusia ideoita haettua teksteihin. Varsinaisesti tämäntyyliset aiheet kuuluisivat pinttyneesti muotoblogeihin, mutta röyhkeästi niitä kopioin tähän. Niin ja muut saavat halutessaan käyttää samaa aihetta omassa blogissaan.

Nyt vain raapustelemaan kysymyksiä!

maanantaiset

 

Varoitus: luvassa manunylistyspostaus.

Manu on ihan paras aksakoira. Oltiin tänään Manun kanssa (niin kuin meillä maanantaisin on tapana) agitreeneissä. Alkaa toi puuha vaikuttaa jo ihan ylikivalta, monet onnistuneet treenit takana. Manu on nyt selvästi mukana hommassa oikeasti ja sillä on kivaa, eikä enää ehdi juuri jäädä haistelemaan (=ei enää epävarmuutta). Ja se vauhti. Juostaan NIIN mukavasti yhteen.

Meillä oli tänään treeneissä teemapäivä. Painotus oli erityisesti pujottelussa ja keinulla. Varsinainen pujottelu sujuu Manulta jo ihan tosi tosi hyvin, mutta erilaiset sisäänmeno kulmat  tuottavat vielä hieman ongelmia. Joten keskityttiin niihin. Muutamien toistojen jälkeen oikea tekniikka alkoi löytyä ja kulmissa ei ollut enää niin kummia probleemeja. Entä keinu sitten? Se on aina sujunut vähän vaihtelevalla menestyksellä. Manun tapa mennä keinu, on vallan mainio. Siinä meinaa itselläkin pokka pettää. :D Mentiin seuraavanlaista harjoitusta, joka meni kutakuinkin näin: putki - hyppy - keinu. M ei millään halunnut jättää purkkia yksin odottamaan keinulle, niinkuin tosta videosta huomaa :P Mutta kaiken kaikkiaan kivat treenit ja niinkuin sitä sanotaan 'Parempi treeni, parempi mieli!'

Kiirettä on pitänyt ihan kiitettävästi. Koulu on vienyt melko paljon aikaa ja arki-iltojakin menee ohjattuihin treeneihin sekä sinne väliin tietty omatoimiset treenailut. Ai niin, pitäisi välillä nukkuakin... Viisi viikkoa vielä pitäisi kestää kiirettä, sitten päästään nauttimaan lomasta. Lomasuunnitelmia on jo tehty jonkin verran, vaikuttaa ihan lupaavalta!

Huomaathan Manusta pitkästä aikaa otetun videomateriaalin :) Videosta voimme kaikki kiittää Sonjaa.

puoli vuotta on pitkä aika

Puoli vuotta. Kuusi kuukautta. 26 viikkoa. Enkä edes jaksa laskea kuinka monta päivää on kulunut viimeisimmästä kirjoituksestani tänne. Silloin oli kesä. Nyt on talvi. Kuinka paljon maailma onkaan muuttunut puolessa vuodessa. Vuosikin ehti vaihtua toiseen. Voisin melkeimpä sanoa, että tuossa ajassa olen unohtanut blogin olemassa olon. Miten siinä on edes päässyt käymään niin? Muutaman bloggaamattoman kuukauden jälkeen lukijat ja blogimme vannoutuneet stalkkaajat alkoivat kysellä sekä ahdistella erilaisin kysymyksin kuten 'Miksi blogia ei ole päivitetty?', 'Oletko lopettanut kokonaan bloggaamisen?' tai 'Milloin uusi blogi päivitys?'. Voin vain sanoa, että pienelle ihmiselle tulee järkyttävät paineet tuollaisesta hiostamisesta. Aluksi kysymykset oli helppo kiertää tai vastata vain 'En tiedä!' tai 'Kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä!', mutta viime aikoina seuraajamme ovat käyneet kärsimättömiksi. Minun oli pakko, siis aivan pakko ryhdistäytyä ja koota voiman rippeeni ja kirjoittaa tämä teksti. Ajattelin, että löydän vielä sen sisäisen bloggaajani jonka silloin puoli vuotta sitten kesällä hukkasin ja jatkaa kirjoittamista, jotta lukijamme saisivat unta iltaisin ja syyn elää. ;)

Kevään lajivalikoima ei ole muuttunut sitten viime vuoden. Harrastamme yhä ahkerasti agilityä ja tokoa väännämme kun kummallakin on siihen oikea mieliala. Olen pienessä mielessäni harkinnut agilisenssiä. Onhan se joskus pakko päästää kokeilemaan ja näyttämään taitojaan virallisiin kilpailuihin. Tiedä, jos vaikka meihin iskee kunnolla kisakärpänen, ja vietämme vähäiset vapaat viikonloput ympäri suomea kierrellen aksakisoissa. Okei, ehkä joskus kaukana hamassa tulevaisuudessa. Tokossa tuskin kilpailemme koskaan.

Näyttelyt ovat jääneet kokonaan menneisyyteen, eivätkä ne todennäköisesti koskaan palaa arkipäiviemme ratoksi. Korkeintaan mätsäreihin, jos sinnekään.

Hyvää joulua!

Rauhallista joulua toivottaa Kata, Manu ja gerbiilit!

Mä nousin ylös, astuin sekaan peikkojen

Löysin tälläisen kivan kuvabloggaus ajatuksen Josefiinalta (käykää katsomassa Amorin blogi). Hauska oli pitkästä aikaa kaivella vanhoja kuvakansioita ja tajuta ajan kuluvan niin kauhean nopeaan. En haasta ketään, mutta jokainen joka jaksaa/haluaa voi haastaa itse itsensä.

1. Tältä näytimme muutama vuosi sitten (kuva: Krista H.)

  

2. Toisinaan Manu on hyvin edustava

3. Tästä kuvasta voi päätellä, mitä harrastamme/harrastimme (kuva: Sonja T.)

4. Tästä kuvasta tulen aina hyvälle tuulelle

5. Päässäni surisee kysymyksiä tätä kuvaa katsellessa

6. Tahtoisin elää tämän hetken uudelleen: Sonja ja Hertta tuli vierailulle

7. Muun muassa nämä persoonat ovat huippuja!

 8. Minua ei naurattanut (leikkauksen jälkeinen väsynyt Manu)

9. Tämä on mielestäni kaunis kuva

 

10. Lopuksi paras kuva ikinä (ei parhaimmasta päästä, mutta silti..... kuva: Krista H.)

Manun pujottelut

 ...videolla meinaan :p

P.s Uusi ulkoasu!

Taukoilua ja lomailua

Ollaan Manun kanssa pidetty saikun takia taukoa agilitystä ja tokosta. Tauko tekee varmasti hyvää molemmille, koiralle ja ohjaajalle. Kesälomaa lähdimme viettämään koko perheen voimin Saimaalle, josta olimme vuokranneet mökin viikoksi. Manu sai olla koko viikon vapaana ja rentoutua. Kävi Manu vähän uimassakin, vaikka se ei mitään lempipuuhaa olekaan :p

 

Beagle sairastaa

Phuuh. Meillä on takana melko uuvuttavat pari viikkoa.

Kaikki alkoi vissiinkin kaksi viikkoa sitten torstaina, jolloin löytyi lattialta ensimmäiset oksennukset. Niissä oli mukana vähän verta, mutta ei mitenkään huolestuttavaa määrää. Soitimme kuitenkin varmuuden vuoksi eläinlääkärille, joka oli sitä mieltä että käydään tarkistuskäynnillä. Röntgenissä ei näkynyt mitään erikoista. Hoito-ohjeiksi tuli riisivelli. Illalla kun tarkemmin ajattelimme, tajusimme että suoleen on saattanut jäädä sukka jumiin. Manu oli meinaan syönyt sukan viikkoa aikaisemmin eikä ollut tullut vielä ulos, vaikka yleensä se tulee kolmen päivän kuluttua syömisestä. Kun tämän sukkien syöminen on meillö melkein arkipäivää.

Lauantaina aamulla M oli jo sen verran pahassa kunnossa, että Manu pakattiin autoon ja suunnattiin päivystykseen joka löytyi Turusta. Aavistimme oikein, sukka oli jäänyt jumiin suoleen, ja siinä kohtaa suolta ei ollut veri päässyt kiertämään. Manulta leikattiin suolesta 10 sentin pala pois, sillä siihen oli tullut tavallaan kuolio. Lauantai vietettiin siis eläinlääkärissä. Ilta meni tiputuksen ja lääkkeiden ansiosta vähän paremmin mutta Manu ei suostunut millään juomaan. Kun sunnuntai-iltaan mennessä Manu ei ollut juonut tippaakaan, vietiin Manu takaisin Turkuun. Manu oli yön yli päivystyksessä, tiputuksessa. Maanantai aamuna äiti haki Manun takaisin kotiin, ja sieltä tullessaan Manu oli jo aivan oma itsensä; utelias ja pirteä. 

Mutta kyllähän säikähdettiin! Ja lähellä oli, ettemme menettäneet mamman pikkupossua.

Vihdoin tänään Manulta otettiin tikit pois. Lääkärin mukaan Manu saa elää normaalia elämää nyt, ja vaikka uidakin. Treenit tietenkin jätettiin väliin ja hirmupitkiä lenkkejä ei olla tehty. Manu onkin hepuloinut sisällä lelujensa kanssa monia kertoja, mikä on sinänsä ihan ymmärrettävää.

Takaisin elävien kirjoihin

Keskiviikkona suuntasimme takaisin kisakentille pitkän tauon jälkeen. Oikeastaan meidän ei pitänyt mennä koko kisoihin, mutta kotimatkalla tulin toisiin ajatuksiin, joten tämä oli tälläinen extemporee retki. Lähdimme siis kohti Royal Canin-areenan ulkokenttää agiepiksiin, ja hyvä että lähdimme sillä Manulle tuli radalta puhdas nolla ja sijoitus 3. Mahtia!

Rata oli oikeastaan tosi yksinkertainen. Alussa oli kolme estettä suorassa linjassa ja niiden jälkeen tiukka kurvi putkeen. Ensin mieleeni tuli jättää M istumaan esteiden eteen ja kävellä itse niiden taakse ohjaamaan. Onneksi en kuitenkaan näin tehnyt. Siinä olisi kaiketi käynyt niin, että Manu olisi varastanut tai lähtenyt morjestamaan kavereita ja olisin ollut pulassa siellä kolmen esteen takana. Tämän sijasta jätin Manun istumaan ja itse menin toisen esteen viereen ja silloin käskin Manun hypätä ja se sujui loistavasti. Esteiden jälkeen valssi ja putkeen. Puomilla Manu löntysti ilman mitään kiirettä, mutta laitetaan se kuumuuden syyksi. Olen huono selostamaan rataa joten kirjoitan tähän tylsästi: loppu rata sujui ilman mitään onglemia ja suht nopeasti.

Kotiin viemisiksi saatiin ensiapupakkaus koiralle mutta ei lelua.

Tykkäsin tuosta radasta, josta videota eikä kuvia ole. Siitä jäi tosi hyvä fiilis ja Manu oli hieno! Kontaktit oli hienoja. Tykkään.

 IHANAA LEIJONAT IHANAA!

6-1

SE ON SIINÄ!

Hyppyrata Liedossa

 Videosta kiitos kaunis äidille! :--)

Mä niin diggasin tuota kisapaikkaa! Ihana lämmin, mattopohjainen halli, jossa oli myös reilusti tilaa hengailla. Pitääpä ensi talvena tehdä useampikin kisareissu sinne suuntaan, jos vaan kyydin saan. Fiilis radalle lähtiessä oli kovin mukava, vaikkakin hieman jännittynyt. Manu hieman räksytteli ja piippaili, mutta eikun luurit korville, niin ei niin kovasti käy ärsyttämään :D Hiljaa se ei kuitenkaan osaa olla, vaikka kuinka äksyilen ja käsken..

Rata tuntui rataantutustumisessa kovin kaamealta. Ja olin jo aivan varma että ollaan ihan väärässä paikassa. Myönnän, olin aluksi ihan hukassa, mutta kyllä sieltä ne suunnitelmat löytyi ja pääosin jopa toimi!

Ensimmäiset esteet muurin jälkeiselle takaakierrolle asti sujuivat ongelmitta, ja meinasin järkyttyä kun beaglesta löytyi vauhtia. Manu poimi esteet mukavasti, vaikka en juossutkaan aivan vieressä. Takaakierrot olivat radalla aikamoisia kompastuskiviä, joita pitää tulevaisuudessa ahkerasti treenata. Eniten päänvaivaa aiheutti kuiten pussi. Luulin että pusseja on vain virallisissa, mutta luuloni eivät näköjään osuneet oikeaan. Lähdin radalle sillä mielellä että kyllä se M sinne menee kun vain tarpeeksi kannustan. Toisin kävi, ohjasin Manun pussiin ja hetken jo luulin että kyllä se sieltä tulee. Siinä vaiheessa kun beaglen pää tuli näkyviin pussin väärästä päästä, ohjasin Manu uudelleen pussiin ja autoin koiraa hieman nostamalla pussin suuta. Tässä vaiheessa en enää jaksanut välittää virhepisteistä, joten palkkasin nakinpalalla siinä heti pussin jälkeen. Halusin jättää koiralle positiivisen mielikuvan pussista, olihan tämä sentään Manun ensimmäinen kerta tuossa hurjan pelottavassa umpikujassa :---)

Loppurata sujui hyvin vaikka munasinkin putken jälkeisen takaakierron.

Mutta tästä päivästä jäi kerrassaan hyvä fiilis, ja haluan mahdollisimman pian uudestaan. Okei, näin ajattelin autossa ennen traagista onnettomuutta. Jäätiin Manun kanssa pari sataa metriä ennen kotia pois auton kyydistä. Ja enkö minä tottakai siinä matkalla kompastu, ja lennä rähmälleni. Siinä samassa onnistui olkapääkin lähteä pois paikoiltaan. Asiaa ei auttanut yhtään se että M oli omasta mielestään nälkäkuoleman partaalla, ja sen takia haukkui ja veti kohti kotia... Tänään käytiin sairaalassa, ja hiekkapussin avulla se on taas paikoillaan. Tällä hetkellä vasemmassa kädessäni on jonkunnäköinen side. Ja nyt voinkin sitten sanoa hei heit kuuden viikon agilityille ja muille harrastuksille.

Mölliagility Liedossa

Mölliagility Liedossa 5.4.2011 from Kata on Vimeo.

Videosta ja henkisestä tuesta suuri kiitos Sonjalle!

Tänään olimme Manun kanssa mölliagilitykisoissa. Oltiin ihan tosi tosi ajoissa, joten nähtiin kaikki koirat maxista miniin. 

Hypittiin sitten Manun kanssa toista kertaa ikinä kokonaisen radan verran mediesteitä. Ensimmäinen kerta oli eilen aksatreeneissä. Möllien radalta puuttui  rengas, keinu ja kepit, joten rata tuntui hämmästyttävän orvolta; Etenkin keppien puutteen takia. Startattiin Manun kanssa siinä keskivaiheilla radalle ja lähes viime hetkiin asti pysyteltiin syrjemmässä seisoskelemassa, koska Manu tuppaa vain karjua, kun se näkee muiden koirien agiliitävän. Paria edellistä koiraa tultiin katsomaan kyllä aivan lähtöalueen tuntumaan ja avasihan se beagle siinäkin vähän suutansa huutaakseen, mutta pysyi yllättävän hiljaa kun vähän yritin namilla saada pysymään hiljaisena. 

Lähtöalueelle Manua istuttaessani ei sitä enää kiinnostaneet namit ja tyyppi vain tuijotti maanisesti edessä aukenevaa agilityrataa. Sanoin aika painokkaasti paikka, kun kävelin ensimmäisen esteen taakse. Ja joo, eihän tuollaisessa uudessa paikassa kiinnosta jäädä istumaan ja odottamaan, vaan Manu päätti lähteä tutkimaan lähistölle. Kutsuin sitten Manua ja lähdettiin lennosta, joka oli suunnitelma B. Kontakteja ei tehty ihan niinkuin treeneissä, kun Manulla meni miten meni ja mulla aivot oli autossa, mutta ei me niiden pintojen yli hypittykään eli ei paha. Rataa en sen kummemmin nyt selosta, koska se on kyllä videoituna tuossa tekstin yläpuolella (videosta tosin puuttuu kolme ensimmäistä estettä jotka olivat järjestyksessä hyppy-putki-a). No, kuitenkin. Tehtiin vain yksi virhe, josta saammekin sitten syyttää upeaa ohjaustani putkelle. M meni putkeen väärästä päästä, mutta se hänelle sallittakoon. Muuten meidän suoritus oli suureksi hämmästyksekseni mainio, joskaan ei mitenkään hämmästyttävän nopea. Varmistelin kauheasti ja tein kaikkea muuta kummallista, ja se riitti tällä kertaa kymmenenteen sijaan neljästätoista.

Niin ja siis möllikisoihin lähdettiin testailemaan sitä, kuinka Manu suhtautuu agilityn kisatilanteeseen ja kykeneekö se tekemään töitä kanssani. Ei ollut mitään suurempia ongelmia. Manu oli ihan fiilareissaan ja se tuntuu nykyään palkkautuvan loistavasti jo siitä, että se saa hyppiä niitä esteitä. Ihan hyvin pysyi kyllä kuulolla, vaikka ihan lähtöalueelle asti sen korvat olikin jossain hukassa. Ja vielä, erityisesti olen ylpeä siitä ettei tuo possu päättänyt juosta suoraan jonnekin moikkaamaan ihmisiä. Olen todella ylpeä tuosta kuolaavasta korvakoirasta. 

Ensi viikolla otetaan uudestaan Liedossa ATT-hallissa. Ensi viikon rata on hyppyrata, joten siinä ei tarvitse kontakteja stressata. Kaikesta jännityksestä huolimatta on noi kyllä tosi hauskoja kokemuksia! Ja jos tällä mallilla jatketaan niin aijon rampata koko kesän agiepiksissä, ja tiedä jos vaikka virallisiin eksyttäisiin :---D

Korvat takana, elämä edessä

Manun aksat oli aivan mahtavat tänään! Se kyyristyy keinulla sellaiseen kumarrus asentoon kun se muistaa että ai hups, tää oli tää. Pitäisi joskus ottaa todisteaineistoa :--D Ja A:llekaan Manu ei jäänyt patsastelemaan vaan tuli nätisti alas. Intoa ja vauhtia riitti, ja keskittymiskykykin oli tullut tällä kertaa mukaan. Otettiin rata ensimmäisellä kerralla osissa, että vauhti kasvaa. Toisella kerralla meni puhtaasti ja sen verran upeasti että otettiin toisenkin kerran. 

Ja pitää vielä hehkuttaa erityisesti niitä keppejä! Se menee ne nykyään ihan mielettömän upeasti ja näppärästi kun ohjailen sitä hiukan. Vielä kun tuolta takapihalta sulaisi noi parin kymmenen sentin lumikasat pois, niin voitaisiin keppejä treenata muutenkin. 

Manu totteli ohjausta hyvin ja sain kokeiltua uusia ohjaustekniikoita. Tällä kertaa opeteltiin Manun kanssa tekniikkaa nimeltä takaaleikkaus. Oli kiva päästä kokeilemaan sitä radalla ja suureksi yllätykseni en munannut sitä ihan täydellisesti, vaan se jopa onnistui pari kertaa :---) Siitä olis kyllä oikeasti hyötyä jos sellainen mölleihin joskus tulisi..

Meidän aksa-paksat on kyllä olleet kieltämättä tosi kivoja ja sujuvia. Tai kivaahan se on aina, mutta että vielä sujuvaaksi niin JES, kummallakin! 
 

Toissa päivänä sain loistoajatuksen - tai siltä se aikankin silloin tuntui. Päätin että menemme Manun kanssa kokeilemaan onneamme 5.4. eli huomenna Royal Canin Areenalle, Lietoon agilityepiksiin ja 14.5. ATT-halliin, Lietoon epiksiin. Muistelin viime kesän möllejä ja sitä kuinka hauskaa meillä radalla oli, vaikka tulimme viimeisiksi ja söhläsimme runsaasti. Se oli ikimuistoinen kokemus, ja haluaisin niitä lisää joten huomenna on näytönpaikka. Kuluneen vuoden aikana Manu on kehittynyt rutkasti positiiviseen suuntaan agilityyn nähden. Katsotaan miten M kestää häiriötä ja buffetin hurmaavia tuoksuja. Näiden tämän päiväisten treenien perusteella huomiset epiksetkin pitäisi sujua kuin vettä vain. Ja uskokaa pois, ryntään illalla kirjoittamaan tekstin mölleistä, ja siitä kuinka mahdollisesti nolasimme itsemme :---D Myös videomateriaalia on tulossa, ystäväni lupasi lähteä henkiseksi tueksi ja kuvaamaan!

Näin ohimennen muuten; Otsikoiden keksiminen blogikirjoituksiin on toisinaan niin hankalaa. Tälläkin kertaa pää löi kerrassaan tyhjää otsikkorivin kohdalla..